AJANKOHTAISTA

Mainos
TEKSTI JA KUVA MARJA KASANEN | 14.11.2012 | KOLLEGA.FI
Luovuus tuo iloa työhön

Mikään uusi ja arvokas ei synny hetkessä. Uuden luominen vaatii asioiden pohdintaa ja kypsyttelyä, mikä sopii huonosti kiihkeätahtisen kvartaalitalouden vaateisiin.

Työelämässä puhutaan paljon luovuudesta ja innovatiivisuudesta. Luovuus ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys, sillä se vaatii sallivan, avoimen ja vapaan ilmapiirin. Jos työhön kuuluu työkavereiden välinen kova kilpailu, kiire ja kenties pelko työpaikan menettämisestä, luovuus tukahtuu.

– Kun työ on tarpeeksi haasteellista, sitä voi tehdä vapaasti eikä tarvitse pelätä virheitä, ilmapiiri on otollinen luovuudelle, kasvatustieteen emeritusprofessori Kari Uusikylä sanoo.

Kari Uusikylä puhuu luovuuden ja ajattelun puolesta.

Uusikylä on kirjoittanut kirjan Luovuus kuuluu kaikille, jossa hän käsittelee aihetta monipuolisesti ja nostaa esille myös ansioituneiden luovuustutkijoiden tutkimustietoja.

– Luovuus kukoistaa ympäristössä, jossa saa keskittyä rauhassa käsillä oleviin tehtäviin, eikä työskentelyä häiritse epäoleelliset asiat, kuten tarpeettomat valtataistelut työtoverien välillä.

Valinta puolesta tai vastaan

Työyhteisössä luovuutta voidaan joko tukea tai tukahduttaa. Olennaista on, salliiko ja tukeeko yritysten johto työpaikan luovuutta.

– Jos luovuutta halutaan lisätä, kannattaa ensin tutustua perusasioihin, eli siihen, mikä tukee ja mikä tuhoaa luovuuden. Luovuutta on tutkittu kuusi vuosikymmentä, ja päteviä tutkimustuloksia löytyy maailmalta.

Innovatiivisuus syntyy siitä, että yrityksen johto antaa resursseja ja rahaa ja hyväksyy aidosti luovuuden käytön. Näin tiimit ja yksilöt, joilla on sisäinen motivaatio ja kyky, saavat mahdollisuuden luoda työssään.

Hyvän työpaikan tekijät
(Howard Gardnerin mukaan)

Erinomaisuus. Jokainen antaa työssä parhaansa.
Sitoutuminen. Työhön sitoudutaan.
Etiikka. Työssä toimitaan eettisesti.
Empatia. Pystytään asettumaan työkaverin asemaan.
Yhdenvertaisuus. Ihmisiä kunnioitetaan tehtävästä tai tittelistä riippumatta.

– Ihanteellinen työpaikka houkuttelee kyvykkäitä työntekijöitä ja saa heidät nauttimaan työstä. Johtajilla on suuri rooli työntekijöiden motivoinnissa, Uusikylä korostaa.

Luovuuden pahin vihollinen työelämässä on jatkuvaan tuloksentekoon liittyvä paine. Luovat prosessit vaativat aina aikaa, joskus päiviä ja joskus jopa vuosia.

Uusikylän mukaan työpaikalla pitäisi rehellisesti pohtia, kuuluuko työhön luovuus ja tehdä sen jälkeen päätös tuetaanko luovuutta vai ei.

– Jos halutaan tehdä pelkästään tulosta ja myydä vaikkapa jotain tuotetta totutulla tavalla, on turha puhua luovuudesta.

Onnellisuus työssä

Kun ihmisen kyvyt ja tehtävän vaatimukset ovat tasapinossa, työ tuo iloa ja onnellisuutta elämään.

– Luovuuden paras kannustin on voida tehdä sitä työtä, mikä sopii itselle parhaiten.

Työpaikoilla on kuitenkin paljon ihmisiä, joiden kapasiteetti riittäisi vaativampiin tehtäviin, mutta he eivät pääse käyttämään luovuuttaan.

– Ihmisen eheyden kannalta on tärkeää saada käyttää luovuuttaan. Jos se ei onnistu työelämässä, niin kannattaa etsiä itselle sopiva harrastus, jossa sitä voi käyttää.

Uusikylän mielestä luovuus kuuluu jokaiselle.

– On luovuutta isolla L:llä ja pienellä l:llä. Kaikki luominen on tärkeää ja tuo itse kullekin onnellisuutta.

Luovuutta edistävät tekijät

  • Työtehtävien sopivuus taitoihin nähden.
  • Vapaus olla luova ja toteuttaa luova prosessi.
  • Riittävät resurssit. Tarpeeksi aikaa ja rahaa.
  • Työryhmät, joissa on erilaista asiantuntemusta ja joissa arvostetaan toisten kykyjä.
  • Johdon tuki ja kannustus.

Luovuuden tukahduttajat

  • Valvonta ja kontrolli.
  • Epäreilu kilpailu työntekijöiden kesken.
  • Rajoitetut toiminta-mahdollisuudet, eikä valinnanmahdollisuuksia.
  • Aikapaineet.
  • Organisaation kilpailevat klikit.
  • Yksipuoliset kannusteet.

Lisää ajatuksia luovuudesta löytyy Kari Uusikylän kirjasta Luovuus kuuluu kaikille, PS-kustannus.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)