JOHTAJUUDEN YTIMESSÄ

Mainos
TEKSTI LEENA MASALIN KUVA KARI ILORANTA | 14.6.2017 | KOLLEGA.FI
Ainako vain kantapään kautta?

Moni miettii tykönään, miksi me ihmiset ja ihmiskunta toistamme sukupolvesta toiseen samoja virheitä. Miksi emme opi luettuamme muiden kokemuksista tai saatuamme kuunnella kokeneiden neuvoja? Tiedämme, mitä tulisi välttää, miten ei ainakaan pitäisi toimia, mutta tilanteen sattuessa kohdalle, emme sittenkään osaa toimia oikein.

Leena Masalin on intohimoinen uudistaja, joka uskoo ihmisissä oleviin mahdollisuuksiin.

Kehitymmekö siis vain kokemalla kantapään kautta, muuttuuko tieto eläväksi vasta kokemuksen kautta? Ja elämässä saamme usein vain yhden mahdollisuuden harjoitella tietynlaista tilannetta varten.

Organisaatiota voi verrata jatkuvasti kehittyvään ihmiseen, jonka elämän tarkoitus on kasvaa täyteen potentiaaliinsa voidakseen kukoistaa kaikkia mahdollisuuksiaan kokonaisvaltaisesti hyödyntäen. Luemme tarkalla silmällä muiden organisaatioiden menestymisestä ja vertaamme siihen johtanutta toimintaa omaamme miettien, miten pistää paremmaksi, jotta onnistuisimme. Tämäkin on hyödyllistä itsetuntemuksen ja tuottavan, kriittisen itsetutkiskelun kannalta. Ennen kaikkea meidän tulee kuitenkin tunnistaa ne sisäiset voimavarat, joita meillä on käytettävissämme, niin ihmisinä kuin organisaationakin. Joskus on vaikeaa nähdä lähelle ja oivaltaa omat voimavaransa. Mikä neuvoksi? Vuorovaikutus.

Olen opettanut useiden vuosien ajan muutoksessa johtamista kansainvälisille MBA-opiskelijoille. Olen korostanut sitä, että jokainen opiskelee itseään varten, ei arvosanoja metsästääkseen. Olen korostanut, että tärkeintä ei ole se, kuinka hyvin jokainen pystyy toistamaan kirjoista tai artikkeleista lukemiaan asioita. Arvokkaampaa on se, mitä kukin ajattelee lukemastaan ja millaisia oivalluksia on saanut pohtiessaan lukemaansa.

Olen kommentoinut opiskelijoiden havaintoja heidän analysoimistaan teksteistä antamalla järjestelmällisesti myönteistä palautetta siitä, kuinka he ovat onnistuneet kiteyttämään asioita, kuinka jäsentäneet kirjoittamaansa ja olen suhtautunut arvostavasti heidän esittämiinsä pohdintoihin. Olen voinut todeta, että miltei poikkeuksetta, myönteinen palaute on innostanut aina parempaan suoritukseen seuraavien muistiinpanojen kohdalla. Olen siis yrittänyt kannustaa heitä havaitsemaan omia voimavarojaan ja houkutellut niitä esille positiivisella palautteella. Tulokset ovat olleet hyviä tai erinomaisia keskinäisen vuorovaikutuksen ansiosta.

Tietyn asenteen, metodin tai lähestymistavan omaksuminen voi auttaa meitä hyödyntämään oppimaamme, välttämään virheitä ja menestymään. Eräs tuntemani ison yrityksen yksikön vetäjä kuvasi osuvasti vuorovaikutuksen merkitystä oivallettuaan jotain olennaista johtamisesta. Hän sanoi: ”Olen oppinut, että työni ei olekaan vain suunnitelmien, laskelmien ja raporttien laatimista. Olen sanonut itselleni, että mene useammin kollegoittesi luo ja puhu heidän kanssaan. Kysy, mitä voin tehdä sinun hyväksesi. Otan aikaa kuunnellakseni, mitä he ajattelevat meille tärkeistä yhteisistä asioista. Nykyään mietimme porukalla, että mitä tämä yhtiön visio ja strategia tarkoittavat meidän yksikössämme ja miten voimme sitä toteuttaa omassa työssämme.”

Vuorovaikutus, joka on keskustelua, kyselemistä, kuuntelemista, yhdessä ääneen pohdiskelua, kannustusta ja rakentavaa kyseenalaistamistakin, avaa silmämme näkemään sisäiset voimavaramme ja auttavat meitä hyödyntämään niitä. Kun kyse on organisaatiosta, vuorovaikutuksen ovet avaavat yhä uusia reittejä kollektiivisten voimavarojen luomiseen. Vain sellaisia reittejä vahvistamalla löytyy myös tie onnistumisiin ja menestykseen.

Leena Masalin on vapaa konsultti, joka on toiminut vaativissa johtotehtävissä ja uuden käynnistäjänä monissa yrityksissä. Lue Masalinin edelliset kolumnit Luovuus kumpuaa vuorovaikutuksesta ja Rohtoja muutosväsymykseen.

Jos tykkäsit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)