COACHING

Mainos
TEKSTI LEENA RAUTIAINEN KUVA NIKO PAULANNE | 5.4.2017 | KOLLEGA.FI
Luovu tärkeilystä

Miksi enkelit pystyvät lentämään? No kun ne suhtautuvat itseensä kevyesti. Tämä tuttu vitsi käväisi mielessä kuunnellessani hiljattain tunnettua kasvatusalan luennoitsijaa, jonka lennokkaat jutut tempasivat kuulijakunnan reippaisiin naurunremakoihin. Alansa tosiosaaja sai lystikkäillä itseironisilla tarinoillaan meidät oivaltamaan tämän ajan oppimisen trendit ja keinot – vaikka välillä vitsailikin, että eikö hän jo 55-vuotiaana olisi ikäjohtamisen ja kuntoutuksen tarpeessa.

Leena Rautiainen on coach, työnohjaaja ja valmentaja, joka nauttii ihmisten innostamisesta ja rohkaisemisesta.

Vuosi sitten näin teatterissa mitä mainioimman näytelmän nimeltä Vakavuusongelma. Nimi viittasi alun perin ilmiöön, jossa maaperän liikkuminen vaikeuttaa rakennusten perustusten luomista ja näin ollen koko rakentamisen turvallisuutta. Näytelmän kehyskertomuksessa rakennettiin kaupunkitekniikkaa. Samaan herkulliseen keitokseen nivoutui myös suomalaisen yhteiskunnan kehitys tragikoomisine piirteineen sekä joukko yleisön vakavuutta koettelevia karikatyyrihahmoja.

Työelämässä vakavuudesta voi seurata merkittäviä ongelmia. Vaikka ajattelenkin, että omaan perustehtävään ja sen sisältämiin vastuisiin kuuluu suhtautua vakavasti, liiallinen vakavuus ja erityisesti sitä säestävä totisuus on omiaan myrkyttämään työpaikan ilmapiirin. On ikävää työskennellä henkilön kanssa, joka ei kestä ilmapiiriä helpottavia kevennyksiä, vaan vaatii katkeamatonta asiallisuutta silloinkin, kun tilannehuumorille olisi tilausta. Taudinkuvaan kuuluu myös huokailu ja luottamuksen puute. Sellaisessa seurassa sammuu niin luovuus kuin työn ilokin.

Työ ei määritä kaikkea

Joskus, kun tekemistä on kertynyt käytettävissä olevaan aikaan nähden liikaa ja ylittyvät deadlinet uhkaavat viedä mielenrauhan, muistuttelen itselleni: voin ottaa kevyemmin, sillä kyse on vain työstä. Vaikka olen siinä onnekkaassa asemassa, että todella nautin työstäni, työ ei lopulta määritä elämääni eikä sitä, kuka sisimmiltäni olen. Työasioiden köykäisyys käy erityisen ilmeiseksi aikoina, jolloin lähipiirissä on vakavaa sairautta. Sairaalasängyn äärellä on tärkeää kohdata vakavimmatkin puheenaiheet. Toisaalta juuri vakavissa paikoissa huumori – usein musta sellainen – on lääkkeistä makoisin.

Urani alkupuolella työskentelin paikassa, jossa useimmat työntekijöistä olivat pärjänneet opinnoissaan ja harrastuksissaan esimerkillisen hyvin. Asiakkaidenkin luokse mentiin vakavin ilmein ja täydellisen hyvin valmistautuneina, salkut valmiita ratkaisuehdotuksia pursuillen. Tiesimme, miten asiat ovat ja mikä asiakkaalle olisi parasta. Tai näin ainakin uskottelimme itsellemme. Välillä kyllä ihmettelimme, mikseivät kaikki asiakkaat innostuneet loistavista ehdotuksistamme.

Täydellisyyden harha

Onneksi täydellisyyden harha on helpottanut iän ja kokemuksen kartuttua. Asiakkaalla ainakin on paljon helpompi olla saadessaan keskustella epätäydellisen ja virheensä auliisti myöntävän konsultin kanssa. Yksi isoimmista kaupoistanikin taisi syntyä tilanteessa, jossa olin ensin tunnustanut asiakkaalle niin puutteelliset taustamateriaalit kuin kiusalliset kirjoitusvirheetkin. Luottamus ja kiinnostus yhteiseen asiaan kantoi kuitenkin nolon tilanteen ylitse ja virheille oli lopulta helpottavaa nauraa yhdessä.

Suosikkibusinesskirjailijani Patrick Lencioni kirjoittaa yllä kuvailemani haavoittuvuuden tärkeydestä kirjassaan Avoimeksi riisuttuna: ”Silti yhteiskunta kannustaa meitä välttämään haavoittuvuutta ja osoittamaan jatkuvasti vahvuutta, itsevarmuutta ja arvokkuutta. Vaikka se joissakin elämäntilanteissa onkin erittäin suositeltavaa, tärkeissä, pysyvissä ihmissuhteissamme se kuitenkin tukahduttaa kykymme rakentaa luottamusta.” Lencionin päätelmä ”asiakkaat eivät odota täydellisyyttä, vaan rehellisyyttä ja läpinäkyvyyttä” rohkaiskoon itseni lisäksi muitakin luopumaan turhasta tärkeilystä. Ja suhtautumaan itseensä hieman kevyemmin.

Leena Rautiainen on johdon konsultti ja coach, joka nauttii ihmisten innostamisesta ja rohkaisemisesta. Lisätietoja Rautiaisesta ja Azets Peoplen (ent. Virvo) palveluista löydät osoitteesta www.azets.fi. Lue myös Rautiaisen edelliset kolumnit Itsetuntemus auttaa ja Kysymyksillä on väliä.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Sinun mainoksesi tähän?

Tämä mainospaikka on varattu työhön ja hyvinvointiin liittyville lyhyille mainosjutuille. Jos sinulla on lehtemme kohderyhmää kiinnostava mainosjuttu, ota yhteyttä! Lue lisää…

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Tätä artikkelia on kommentoitu yhden kerran.

  1. Pirjo kommentoi 6.4.2017 klo 10.47
    Tuo ensimmäinen "vitsi" ei ole vitsi, van irlantilainen sananlasku alkuaan.

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)