VIERAILIJA

Mainos
TEKSTI JARI HAKANEN KUVA VEIKKO SOMERPURO | 26.10.2016 | KOLLEGA.FI
Zhong-Yongia suomalaiseen johtamiseen!

Olin viime kesänä Yokohamassa Psykologian maailmankongressissa, joka on alansa suurin tapahtuma. Kongressiin osallistui lähes 8000 ihmistä 95 maasta ja siellä oli edustettuna koko psykologisen tutkimuksen kirjo. Siinä sitä tarjoutui tilaisuuksia puolivahingossakin eksyä johonkin uuteen ja odottamattomaan. Yksi tällainen onnekas sattuma tapahtui kongressin viimeisenä aamuna, kun eksyin saliin, jossa nuori kiinalainen tutkija aloitteli esitelmäänsä johtajien Zhong-Yong-ajattelun vaikutuksista työntekijöiden lisääntyneeseen itsenäisyyteen ja mahdollisuuteen vaikuttaa työympäristöönsä proaktiivisesti. Tutkija kertoi pitävänsä elämänsä ensimmäistä kansainvälistä esitelmää ja jännitti niin tavattomasti, että änkytti koko vartin kestäneen esityksensä. Mutta niin vaan hän pääsi maaliin ja minä harvalukuisessa yleisössä olin haltioissani!

Tutkimusprofessori Jari Hakanen työskentelee Työterveyslaitoksella. Hän on tutkinut muun muassa työn imua ja uupumusta.
Tutkimusprofessori Jari Hakanen työskentelee Työterveyslaitoksella. Hän on tutkinut muun muassa työn imua ja uupumusta.

Suuri osa työ- ja organisaatiopsykologisesta tutkimuksesta ja viisaudestamme perustuu anglo-amerikkalaisiin teorioihin, menetelmiin ja mittareihin. Sitten niitä samoja teorioita ja mittareita testataan eri kulttuureissa, ja osa toimii ja osa ei. Miten raikasta onkaan tutustua eri kulttuureista nouseviin käsitteisiin, joita sovelletaan yhteisiin työhyvinvoinnin kysymyksiin ja pohtia, mitä ne voivat tarjota omalle ajattelulle ja onko niitä puolestaan mahdollista soveltaa toisessa kulttuurisessa kontekstissa. Hyvä kotimainen esimerkki kansallisesti vahvasta, tunnetusta ilmiöstä, joka viime aikoina on herättänyt muuallakin kiinnostusta, on sisun käsite.

Mutta se Zhong-Yong. Tuon esityksen ja parin lukemani aasialaisen sosiaalipsykologisen tutkimuksen perusteella ymmärrän sen edustavan konfutselaista kultaisen keskitien ajattelua, jota luonnehtivat kokonaisvaltaisuus, vastakkaisten näkökulmien hyväksyminen (Yin-Yang) ja pyrkimys dynaamiseen harmoniaan. Työelämässä Zhong-Yongin kokonaisvaltaisuus tarkoittaa kykyä vaihtaa näkökulmia, asettua toisen ihmisen nahkoihin ja irrota omista ajattelutottumuksista elämän jatkuvassa muutoksessa. Vasta kun johtaja omaksuu mahdollisimman laajasti eri näkökulmat, pystyy hän tekemään kokonaisvaltaisia päätöksiä.

Myös Yin-Yang-ajattelu eli vastakohtien samanaikainen hyväksyminen edellyttää notkeaa mieltä ja tahtoa: johtajan/esimiehen tulee kyetä sovittamaan yhteen kaksi vastakkaistakin näkökulmaa. Tällainen taito kertoo resilienssistä, kimmoisuudesta, ristiriitojen edessä ja auttaa ennakoimaan ja hyväksymään vääjäämättömät muutokset. Kypsän johtajan optimaalinen ajattelu- ja toimintakaava organisaatiossa ei ole joko-tai vaan sekä-että.

Kolmanneksi Zhong-Yong-ajattelu korostaa dynaamista tasapainoa ja harmoniaa. Johtamisessakaan se ei tarkoita eriävien näkemysten tukahduttamista, vaan niiden huomioon ottamista ja oman porukan suostuttelua aitoon eri näkökulmien integrointiin niin, että samalla voi yhä hyväksyä omatkin mielipiteet. Näillä eväillä johtaja on Zhong-Yong-filosofian mukaan vähemmän minäkeskeinen. Sen sijaan hänellä on runsaasti mentaalista kapasiteettia ja psykologista joustavuutta kohdata työntekijänsä ja erilaiset muutokset ja ristiriidat muita pakottamatta ja vailla mustavalkoisuutta.

Kuulostaa hyvältä! Tällainen johtaja on epäilemättä myös parempi palveleva johtaja työyhteisölleen: empaattinen, kuunteleva, aito ja – ollessaan kiinnostunut toisten näkemyksistä ja tarpeista – myös voimaannuttava. Samoista syistä uskon, että Zhong-Yong-ajattelua noudattava esimies on lisäksi myötätuntoinen johtaja. Koska hän näkee muutokset välttämättömänä osana kasvua ja kukoistusta, hän lienee myös erinomainen muutosjohtaja. Oletan hänen myös voivan paremmin, koska hän voi suhtautua rauhallisemmin siihen, ettei kaikkea ja jokaista tarvitse pakottaa samaan muottiin, vaan erilaisuus ja yllätykset kuuluvat myös työpaikalle.

Olen todennäköisesti ymmärtänyt monet Zhong-Yongin viisaudet yksinkertaistaen ja tulkinnut niitä omaehtoisesti. Silti uskon, että meillä olisi opittavaa nimenomaan työelämän myllerryksissä ja murroksissa Zhong-Yongin ajattelu- ja toimintamalleista. Myös työntekijät, jotka kykenevät kokonaisvaltaisuuteen, ei-tukahduttavaan harmoniaan ja vastakkaisten näkökulmien yhdistämiseen, voivat varmasti työpaikallaan keskimääräistä paremmin. Ja ne, jotka eivät voi työssään hyvin, eivät jää paikalleen, vaan tekevät uusia ja viisaampia uraratkaisuja. Yhden lukemani kiinalaistutkimuksen mukaan nämä ajattelutavat vähensivät työntekijän uupumukseen johtavia työn kuormitustekijöiden haittavaikutuksia. Lisäksi Zhong-Yong-uskomukset vaikuttivat myönteisesti työntekijöiden työtyytyväisyyteen haastavienkin vaatimusten edessä.

Kultaista keskitietä tavoitellen, mutta laitoja myöten kulkien käy hyvän johtajan tie kohti synteesiä siitä, mihin yhteisen veneen olisi kuljettava!

 

Faktaa kirjoittajasta

Jari Hakanen toimii tutkimusprofessorina Työterveyslaitoksella. Hakanen on tutkinut 2000-luvun alusta lähtien työuupumusta sekä työn imua. Hän on myös kehittänyt ja ollut toteuttamassa erilaisia voimavaralähtöisiä positiivisen johtamisen ja työn tuunaamisen palveluja työyhteisöille. Hakasen ajatuksia myötätunnosta voit lukea aiemmin julkaistusta Myötätunto vahvistaa työyhteisöä -artikkelista.

Jos tykkäsit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)