Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Olen ollut harvoin tekemisissä viranomaisten kanssa ja satunnaiset asiainhoidot ovatkin sujuneet pääosin hyvin. Tähän saakka. Mutta sitten tuli kutsu saapua työvoimatoimistoon laatimaan työllistymissuunnitelmaa. Iloisin mielin saavuin paikalle, pääsisinhän miettimään, miten työllistymistäni tässä 50+-iässä voitaisiin mahdollisesti tukea ja auttaa.

Kävi aika nopeasti ilmi, ettei minua voida auttaa oikeastaan mitenkään. Päinvastoin, minulla ei ole oikeutta ansiosidonnaiseen päivärahaan 25 vuoden työhistorian jälkeen ollenkaan. Ei kyllä mihinkään muuhunkaan päivärahaan, ei sen puoleen. No, kukapa sitä mielellään päivärahoilla onkaan, mutta auttaahan se elämisen arjessa, kun on ilman vakituista työpaikkaa.

Olin ollut oma-aloitteinen ja hakeutunut opiskelemaan monimuotoisesti iltaopiskeluna alaa, josta minulla on työkokemusta, mutta ei alan koulutusta. Iltaopiskeluna sen takia, ettei se häiritse työntekoa (eikä nyt työnhakua) vaan päinvastoin tukee sekä työnhakua että toivottua uutta työtä. Olin tullut hyväksytyksi ja päättänyt lähteä opiskelemaan. Tämä ei sopinut rouva työvoimaviranomaisen pirtaan ollenkaan. Kuuntelin valitusta siitä, että olen liian vanha, liian koulutettu (vanhentunut maisteritutkinto sanoi rekrytoija) ja liian vähän aikaa työttömänä (3 kk) ollut henkilö, jotta voisin opiskella. Siis ainakaan ansiosidonnaisella ja pitkää tutkintoakin vielä – hyvänen aika.

Vaatimattomat yritykseni selittää opintojen sivuluontoisuutta eivät tuottaneet mitään tulosta. ”Sivutoiminen opiskelu voidaan tulkita kokopäivätoimiseksi sillä perusteella, että sen katsotaan vievän työnhakijan aikaa liiaksi”. Sivutoiminen opiskelu on siis samanlainen päivärahan tappaja kuin sivutoiminen yrittäjyys. Molempiin epäilyttäviin puuhiin tulee ryhtyä hyvissä ajoin viimeistään puoli vuotta ennen työttömyyttä. Jos nyt joku tässä maailmassa voi puoli vuotta aiemmin tietää, milloin jää työttömäksi? Minä en tiennyt.

Vastaan väittäminen oli turhaa, joten keskityin lähinnä hengittämiseen ja vaatimaan perusteluja. Kävi ilmi, että virkailija lähti olettamasta, jonka mukaan opiskelen ensin kolme ja puoli vuotta, jonka jälkeen aikaisintaan haen töihin. Hän tiesi, etten tule saamaan töitä, sillä ainakaan tietotekniikka-alalla ei työllistetä vanhoja daameja (ei varmaankaan, mutta ehkä pitäisi). Hän tiesi senkin, että en tule työllistymään tämän takia millään muotoa, koska olen jo eläkeiässä valmistuessani. (Hän ei ole ehkä kuullut eläkeuudistuksesta, jonka mukaan minulla on vielä runsaasti vuosia eläkeikään enkä voi sen jälkeenkään lopettaa työntekoa, koska olen syntynyt 60-luvulla ja silloin syntyneet ovat ikävästi suurin menettäjä tässä uudistuksessa).

Meillä meni ajatukset kyllä melko monessa kohdassa ristiin. Sekä opiskelu että työnteko oli hänestä todella utopistinen ajatus, vaikka se lienee jokaisen opiskelijan arkipäivää nykyisin. Monimuoto-opiskelu on nimenomaan tarkoitettu päivätyössä käyville henkilöille sivutoimiseen opiskeluun. Ilmeisesti myös jonkun pykälän mukaan, koska siihen ei käsittääkseni saa päätoimisen opiskelijan opiskelijakorttia.

Mutta ei työvoimaviranomaisen mielestä. Paitsi jossain toimistoissa. Päätös ansiosidonnaisen menetyksestä on virkailijakohtainen, likimain täysin mielivaltainen. Ex-kollegani käy samanlaista monimuotoista koulutusta ansiosidonnaisen turvin. Tai kävi. Hän työllistyi liki saman tien ja jatkaa koulunkäyntiä työn ohessa. No, on hän minua pari vuotta nuorempi, mutta 50+-leidi hänkin. Oleellisin ero oli varmaan siinä, että hänellä oli vähemmän koulutusta ja enemmän työttömyyttä takanaan kuin minulla. Tai sitten siinä, että toisessa kaupungissa asuvana hänellä oli eri virkailija, joka teki päätökset. Päätökset, joista ei voi valittaa.

Näin päädyin siis vastustamaan kaikkea järjen ääntä (= opiskelupaikasta luopumista) ja jäämään kaiken taloudellisen turvaverkon ulkopuolelle. Aikuisopintorahaa en voi saada – se on kuule tarkoitettu työssäkäyville, napautti virkailija. Kela ei myönnä opintotukea, koska minulla on jo se yksi tutkinto. Aviomies ei tiedä vielä, että joutuu kustantamaan kaurapuuron minullekin. Virkailija suositteli asunnon myymistä, jos haluan pitää itsepäisesti hankkeestani kiinni. No minä tyttöhän pidän. Menen kouluun, sitä minulta ei ainakaan iän tai työttömyyden takia voi evätä. Saattaa olla, että vähän laihdunkin, kun säästöt eivät riitä kuin siihen kaurapuuroon.

Eeva Heinonen on aiemmin työskennellyt asiantuntijana palvelualalla, minkä lisäksi hän toimii ammattijärjestäjänä ja luennoi aiheesta kansalaisopistoissa. Lue Heinosesta kertova juttu Monitoiminainen vauhdissa.

Jos tykkäsit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.