PÄÄTOIMITTAJALTA

Mainos
MARJA KASANEN KUVA STUDIO ADESSA | 2.9.2015 | KOLLEGA.FI
Vähän rajaa

Työelämä vaatii meiltä paljon – joskus kyltymättömästi. Ja usein vaadimme myös itse itseltämme liikaa. Emme osaa kieltäytyä uusista tehtävistä, vaan revimme itsestämme kaiken irti, vaikka välillä olisi hyvä pitää kunnon hengähdystauko. Olisiko syytä viheltää peli poikki ennen kuin uuvumme ja ajaudumme marttyyrin rooliin? Loppujen lopuksi olemme itse vastuussa itsestämme, eikä kukaan muu vedä rajoja puolestamme. Omaa itseään kannattaa kuunnella ja kunnioittaa – kaikesta kiireestä huolimatta.

Rajojen vetämistä ja omien tarpeiden tunnistamista käsitellään myös Hyvinvointi-blogissa, jossa Sanna Iranta kirjoittaa kiltteyden ansasta. Ein sanomista välttävä pelkää loukkaavansa muita, mutta loukkaa loppujen lopuksi eniten itseään, sillä joka suuntaan on mahdoton kumartaa. Rajanveto on aluksi vaikeaa, mutta helpottuu harjoittelun myötä, Iranta toteaa kolumnissaan.

Henkilöjutussa esittelemme työtäpelkäämättömän yrittäjän ja kokeneen sijoittajan Terhi Majasalmen, joka opettaa naisille vaurastumista. Myynnin parissa koko uransa työskennellyt Majasalmi on toiminut muun muassa sijoitusneuvojana, varallisuusvalmentajana, sijoittajana ja hallituksen jäsenenä. Tätä nykyä monessa roolissa toimiva Majasalmi keskittyy uusien varallisuusvalmentajien kouluttamiseen ja suunnittelee lapsille suunnattua rahakirjaa.

Coaching-palstalla Leena Rautiainen hahmottaa arjen periaatteita Santiagon pyhiinvaelluksen kirkastamasta näkökulmasta. Työnteko ja elämä yleensäkin on kuin vaellusrupeama, jossa ihminen tulee toimeen yllättävän vähällä. Kun luopuu fyysisistä ja psyykkisistä kuormista, on vapaa.

Työelämän psykologiaa -palstalla keskitytään työhaastattelun saloihin. Arviointi- tai haastattelutilanne voi nykyään tulla vastaan milloin vaan, ja siihen on hyvä valmistautua huolella. Hannele Allonen valottaa kolumnissaan haastatteluprosessin punaista lankaa ja keskeisiä vaiheita.

Olethan osallistunut lehtemme kilpailuun, jossa kysymme, koetko työssäsi stressiä ja millä keinoin palaudut siitä? Vastaajien kesken arvomme palkintona Talentumin kustantaman Marja-Liisa Mankan kirjoittaman Stressikirjan. Vastausaikaa on sunnuntaihin 13.9. saakka.

Uudet jutut julkaisemme jälleen kahden viikon kuluttua keskiviikkona 16.9.

Mukavaa työpäivää!

Marja Kasanen
päätoimittaja

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)