Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Työpaikan menetys on aina henkilökohtainen loukkaus, olipa syyt miten perustellut tahansa. Kun jää ensimmäisen kerran työttömäksi pitkän työsuhteen jälkeen, koko puolen vuoden irtisanomisaika kuluu helposti pelkkään shokkivaiheeseen. Siinä vaiheessa ei vielä oikein pysty uutta elämää itselleen rakentamaan, sillä ajatukset ovat vielä kiinni menetyksissä ja pelko tulevasta kouraisee syvältä.

Kaikkeen tottuu, sanotaan ja kun jään ilman projektia, tervehdin työttömyyttä kuin vanhaa ystävää. Tervetuloa epävarmuus ja ahdistus, tervetuloa sivustakatsojan rooli, tervetuloa tekemättömyys ja itsesyytökset, tervetuloa koko työttömyyden laaja tunneskaala. Käytyäni jo kertaalleen läpi tämän kaiken, tiedän, että kaikesta huolimatta selviydyn, sillä paradoksaalista kyllä, juuri työttömyys on antanut minulle eniten varmuutta elämän suhteen. Minun ei tarvitse enää pelätä työpaikan menetystä, olen menettänyt sen jo.

Työttömänä oleminen on itse asiassa taito, joka pitäisi opetella jo työsuhteen aikana, mieluiten sitä pitäisi opettaa jo koulussa, viimeistään yliopistossa. Työttömänä ei nimittäin voi vain olla, vaan se on lähinnä kokopäivätyötä. Ainakin jos haluaa työllistyä uudelleen. Ja kukapa ei haluaisi, sillä vaikea on pärjätä ilman kahden aikuisen kokopäiväpalkkaa, jos on perhettä tai muita sitoutumisia kuten asuntolainaa. Yrittäjyyttä tarjotaan usein vaihtoehdoksi ja monesti se onkin ainoa vaihtoehto, sillä sen avulla pysyy kuitenkin jollain tapaa virkeänä ja sitä kautta elämässä kiinni.

Monelle on kuitenkin vaikeaa kaivaa sisäinen yrittäjänsä esiin ja ryhtyä aktiivisesti etsimään asiakkaita itselleen. Tähän auttaa kyllä aktiivinen työpaikan etsiminen, sillä siinä tarvitaan tuota samaa taitoa. Erityisesti meille 60-luvulla syntyneille on vaikea kehua omaa osaamistaan, vaikka itse tietäisikin, että priimaa pukkaa joka tapauksessa. Surkeat työnhakutaidot taas antavat potentiaalisille työnantajille kuvan surkeasta tyypistä, vaikka luultavasti omaan ammattialaan liittyvät taidot ovat paljon parempia. Kyse on vain harjoituksen puutteesta.

Mutta työttömänä harjaantuu. Harjaantuu itsensä johtamisessa, sillä kukaan ei tule varsinaisesti potkimaan aamuisin sängystä ylös. Jos ei huvita, niin voi jäädä aina peiton alle mietiskelemään. Eipä ole myöskään valmista agendaa päivän kulkuun odottamassa, vaan tavoitteet, aikataulut ja strategiat on luotava ihan itse. Työkavereita ei ole, vaan on etsittävä itse kaverit ja päivän piristäjät itselleen. Ja viimeisenä kaikesta, on itse huolehdittava, että pysyy aktiivisena ja virkeänä, että on mielekästä tekemistä päivästä toiseen. Tässähän auttaisi mainiosti opiskelu, mutta juuri se on niin vaarallista puuhaa työttömille, että ainakaan sitä eivät viranomaiset voi sallia kuin poikkeustapauksissa.

Niin, viranomaiset. Heillä on kyllä aktivoiva rooli tässä asiassa, sillä varsinkin alussa tarvitaan sen seitsemää todistusta, lippua ja lappua lähinnä vakuuttamaan sitä, että henkilö ei todellakaan tee mitään, eikä aio omatoimisesti tehdä mitään. Jos tekee pätkätöitä, satunnaista keikkaa, perustaa toiminimen, menee kouluun tai omistaa sivutoimisen aiemman yrityksen, voi varautua kaikenlaiseen monimutkaiseen viranomaistoimintaan, jonka seurauksena on se, ettei rahaa elämiseen saa mistään.

Siitä huolimatta aion yrittää näitä kaikkia konsteja, hakea töitä, mennä kouluun, tehdä satunnaisia työkeikkoja, ehkäpä jälleen pistää pystyyn myös oman toiminimen, sillä ajatuksille pitää olla ruokaa, ilmassa pitää olla toivoa, elämässä pitää olla aurinkoa ja tavoitteita, huumoria on hyvä pitää yllä. Kannustan meitä kaikkia, jotka olemme tässä samassa tilanteessa perustamaan itsellemme tukiryhmiä, hakemaan vertaistukea työnhakuun, sparraamaan kamuja cv:n ja hakemusten tekemisessä, parantamaan kielitaitoa, kohentamaan kuntoa, opettelemaan uusia taitoja kansalaisopiston kursseilla (ne ovat sallittuja!) ja elämään kaikin keinoin oman näköistä elämää eteenpäin.

Käännä joka kivi ja kurkista sen alle, etsi sieltä piilotyöpaikka ja hae sitä. Jos olet yli viisikymppinen tai nuori, yritä vain vielä vähän enemmän, puhu työttömyydestä, anna sille kasvot, kerro kaikille ympärilläsi, että etsit aktiivisesti töitä. Vaikket ikinä saisi enää uutta työpaikkaa, sinulla on kuitenkin tekemistä, mikä pitää sinut mukana maailman menossa. Muista, että kuka tahansa pystyy tekemään töitä, mutta on paljon vaikeampaa olla työtön ja etsiä niitä. Älä lannistu ystäväni.

Eeva Heinonen on työskennellyt asiantuntijana palvelualalla, minkä lisäksi hän toimii ammattijärjestäjänä ja luennoi aiheesta kansalaisopistoissa. Lue Heinosesta kertova juttu Monitoiminainen vauhdissa.

Jos tykkäsit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.