VIERAILIJA

Mainos
TEKSTI LEENA VÄNNI KUVA NIINA STOLT | 28.8.2013 | KOLLEGA.FI
Mitä jos vaihtaisi alaa?

Kuten varmaan moni muukin, leikittelen aina välillä ajatuksella uranvaihdosta. Mielenkiintoisen kuuloisia ammatteja olisi vaikka kuinka paljon. Valitettavasti mielenkiintoisuus ja työllistymismahdollisuudet eivät aina kulje käsi kädessä, joten omaa unelmien ammattia kannattaa tarkastella myös realistisesti. Pitkäkään koulutus huonosti työllistävälle alalle ei takaa töitä.

Leena Vänni toimii viestintävastaavana YTY ry:ssä.

Irtisanomisilmoitukset eivät tunnu vähentyvän, joten monilla oman alansa ammattilaisilla alanvaihto on edessä pakosta. Osa pystyy vaihtamaan alaa ilman kouluttautumista tai hyvin pienellä lisäkoulutuksella, kunhan vaan osaa käyttää hyväkseen ja tuoda esiin aiemmin karttunutta osaamista.

Yleensä entinen työhistoria antaa suuntaa tulevaan työhön, sillä monet urapolut ovat loogisia, vaikka sitä ei ensisilmäyksellä uskoisikaan. Moni ajattelee omaa osaamistaan liian suppeasti. Jos vaihtaisin alaa, minun pitäisi pystyä hahmottamaan, miten kertoa osaamisestani konkreettisesti. Siksi kannattaa toisinaan pysähtyä miettimään ja kirjata myös ylös, mitä taitoja työssään käyttää ja missä tilanteissa tai tehtävissä ne ovat kehittyneet. Myös saatu myönteinen palaute kannattaa kirjata ja säästää tulevaa käyttöä varten.

Osaisitko sinä kuvailla toimenkuvassasi vaadittavaa osaamista ja muistatko, mistä asioista olet saanut kiitosta? Tällaiset asiat ovat juuri niitä, joita työtä hakiessa kannattaa osata kertoa.

Leena Vänni
YTYn viestintävastaava

Faktaa YTY:stä

Yksityisalojen Esimiehet ja Asiantuntijat YTY on akavalainen palvelu- ja edunvalvontajärjestö esimiehille ja asiantuntijoille. YTY ajaa jäsentensä etuja työmarkkinoilla, ja sen tavoitteena on jäsenistön työehtojen ja työelämän laadun parantaminen sekä työssä jaksamisen edistäminen. YTY on Kollega.fi-verkkolehden yhteistyökumppani. www.yty.fi

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)