HENKILÖKUVA

Mainos
TEKSTI JA KUVA MARJA KASANEN | 31.7.2013 | KOLLEGA.FI
Hyvinvointi elämäntehtävänä

Bisnesmaailmaa rakastava Pirkko Tavaila on sydämellinen health coach, joka haluaa auttaa ihmisiä voimaan paremmin. Monipuolisen uran tehnyt Tavaila löysi elämäntehtävänsä ja ihannetyönsä monien mutkien kautta vasta aikuisena.

Pirkko Tavaila nauttii työstään coachina, mentorina ja sparraajana. Kauppatieteiden maisteriksi parikymmentä vuotta sitten valmistuneen Tavailan ura alkoi pankkimaailmassa. Hän työskenteli muutaman vuoden eri pankeissa aina ulkomaita myöten, mutta ala ei tuntunut omalta.

Pirkko Tavaila on kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin keskittynyt health coach.
Pirkko Tavaila on kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin keskittynyt health coach.

– Työ oli todella mielenkiintoista, mutta se ei kuitenkaan ollut minun juttuni, Tavaila kertoo.

Rahoitusalalta Tavaila jäi äitiyslomalle ja lähti ulkomaille pariksi vuodeksi kotiäidiksi Singaporeen miehensä työn perässä.

Kotimaahan palattuaan Tavaila työskenteli kolme vuotta markkinointipäällikkönä Finfoodissa.

– Rakensimme silloin Suomeen virallista luomumerkkiä. Sain ensikosketuksen suomalaiseen luomuruokaan ja sen tuottajiin, mikä sytytti kiinnostuksen ravintoasioihin.

Ura jatkui kuitenkin markkinoinnin parissa, kun Tavaila siirtyi vuonna 2000 Markkinointi-instituutiin. Siellä hän toimi koulutuspäällikkönä sekä asiakasaluepäällikkönä myynnin, markkinoinnin, mainonnan ja viestinnän parissa seitsemän vuotta. Työn ohessa hän vielä opiskeli tiedottajan tutkinnon.

Kalenteri täynnä

Vaativien töiden lisäksi Tavailan vapaa-ajan täyttivät pienten lasten vanhemmuus, pelastuskoiraohjaajan harjoitukset viikonloppuisin, vanhempainyhdistyksessä toimiminen sekä intohimoinen opiskelu.

– Pikkuhiljaa aloin väsyä, sillä en levännyt tarpeeksi, ja vastustuskykyni laski. Siitä seurasi useita keuhkoputkentulehduksia, ja olin syksyisin jatkuvilla antibiootti- ja astmalääkekuureilla. Elimistöni oli stressitilassa, vaikka en edes huomannut sitä.

Tavaila päättikin tehdä irtioton vuonna 2007 ja lähti Boknäsiin sisustusmyyjäksi.

– Olen aina ollut sisustusfriikki. Lisäksi tykkään myynnistä. Boknäsillä pääsin sisään sisustuksen maailmaan. Samalla sain auttaa asiakkaitani viihtyisän koti-ilmapiirin suunnittelussa.

Vuonna 2009 veri veti vielä kaupalliselle uralle Asiakkuusmarkkinointiliiton viestintä- ja projektijohtajaksi.

Elämäkin alkoi pikkuhiljaa helpottaa, sillä lapset kasvoivat, koira jäi eläkkeelle pelastushommista ja Tavaila päätti pitää taukoa opiskelusta. Kaikesta huolimatta Tavailan mieltä kaihersi yhä kysymys, mitä hän haluaisi tehdä isona.

Elämä muuttuu

Eräänä iltana Tavailan istuessa sohvalla televisiota katsomassa puhelin soi, ja hän sai kuulla voittaneensa kilpailusta itselleen vartin mittaisen uracoachauksen.

Coachingsessioon meni lopulta tunti ja vartti, ja siitä tuli Tavailalle käänteentekevä. Session piti health coach Nita Arpiainen, joka kertoi Tavailalle New Yorkissa sijaitsevasta kokonaisvaltaiseen ravitsemukseen keskittyneestä Institute for Integrative Nutrition –koulusta.

– Se kolahti minuun täysillä. Innostuin aiheesta niin valtavasti, että hain välittömästi koulutukseen ja aloin opiskella työn ohessa. Onnekseni se oli ensimmäinen kerta, kun kurssin saattoi suorittaa etänä Ipodin ja Skype-yhteyksien avulla.

Koulussa Tavaila perehtyi yli 100 dieettiteoriaan. Ideana oli ymmärtää, ettei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa dieettiä, koska jokaisella ihmisellä on erilainen keho-mieli-kokonaisuus. Opetuksessa Tavailaa kiehtoi erityisesti se, että ihminen mielletään kokonaisvaltaisesti.

Koulutuksen aikana Tavaila pääsi perehtymään ravitsemukseen ja hyvinvointiin sekä myös hyödyntämään markkinointi-, viestintä- ja bisnestaitojaan.

Opiskelujen edetessä Tavaila sai niin suuren asiakaskunnan, että uskaltautui irtisanoutua päivätyöstään Asiakkuusmarkkinointiliitossa.

Työpaikkana koko maailma

Tätä nykyä Tavaila on toiminut health coachina pari vuotta. Tavaila työskentelee Suomesta käsin, mutta voi coachata myös englanniksi Skypen kautta ulkomaillle. Tavanomainen valmennussetti alkaa hyvinvointikartoituksella ja käsittää kaksi istuntoa kuukaudessa yhteensä kuuden kuukauden ajan.

– Coachauksessa tarvitaan luovuutta ja intuitiota. Jokainen ihminen on erilainen ja joudun välillä käyttämään salapoliisin taitoja löytääkseni vaikkapa kauan sitten unohdetun lempiharrastuksen tai kotoa perityn uskomuksen, joka estää asiakasta pääsemästä päämääräänsä.

Ravintoasioissa Tavaila ei usko kieltoihin. Hänen tyylinsä on lisätä lautaselle hyvää ja runsasravinteista ruokaa, jotta turha vatsantäyte jää pois.

– Keho kertoo, mitä se tarvitsee saavuttaakseen kokonaisvaltaisen hyvän olon. Siinä vaiheessa kun asiakas soittaa minulle kertoakseen ohittaneensa karkkihyllyn ilman, että makeanhimo on iskenyt, tiedän, että kriittinen piste on ohitettu ja muutos on tapahtunut.

Luovuuden lähteinä Tavaila pitää saunaa ja luontoa, joissa hän saa parhaat ideansa.

– Sauna on minulle varsinainen luovuustynnyri, jossa ajatuksia alkaa pulputa. Toinen tärkeä asia on metsässä kävely koiran kanssa. Lisäksi olen oppinut pysähtymään ja nauttimaan hetkestä – ja nukun tarpeeksi.

Ihannetyössäkin tarvitsee vapaata

Vaikempana asiana yrittäjyydessä Tavaila pitää työn ja vapaa-ajan erottamista. Kun työ ei tunnu työltä, sitä helposti tekee huomaamaattaan liikaa.

– Saatan aloittaa työpäivän metsälenkillä ja pitkällä aamiaisella, mutta hidas aamu ei korvaa vapaapäivää. Yritän pitää viikossa vähintään yhden, mutta mieluummin kaksi peräkkäistä vapaapäivää. Mielen tyhjentäminen kaikesta työhön liittyvästä on ensiarvoisen tärkeää luovuudelle.

Tavaila kouluttaa itseään jatkuvasti ja käyttää lisäksi omia sparraajia.

– En kuvittelekaan, että kaikki viisaus löytyy minusta, vaan kaivo pitää täyttää. Sparraajat herättelevät luovuuttani ja tukevat työtäni.

Tavaila elää niinkuin opettaa. Koulutuksensa ansiosta hän on oppinut huomaamaan, milloin stressikäyrä alkaa nousta liian korkealle. Silloin Tavaila tekee jotain tavallisuudesta poikkeavaa.

– Saatan lähteä pikalomalle, ratsastamaan, lenkille, spahan tai vaikka maalata taulun. Jokainen meistä tarvitsee välillä vähän hemmottelua.

Tavailan mielestä onni on läsnä jokaisessa päivässä. Hän ei haikaile lomien saatikka eläkepäivien perään.

– Minulla on hyvä olo tässä ja nyt, sillä olen löytänyt elämäntehtäväni. Siitä huolimatta saatan vielä laajentaa tehtäväkenttääni. Elämä on todellinen seikkailu.

Health Coach Pirkko Tavaila aloittaa Hyvinvointi-blogin kirjoittajana. Lue hänen kirjoituksensa Onni on energiaa. Lisätietoja Tavailasta löydät osoitteesta www.eatbenow.com.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Sinun mainoksesi tähän?

Tämä mainospaikka on varattu työhön ja hyvinvointiin liittyville lyhyille mainosjutuille. Jos sinulla on lehtemme kohderyhmää kiinnostava mainosjuttu, ota yhteyttä! Lue lisää…

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)