PÄÄTOIMITTAJALTA

Mainos
MARJA KASANEN KUVA TUULA HEIKKINEN | 2.5.2013 | KOLLEGA.FI
Aikaa etsimässä

Suurimmalla osalla työssäkäyvistä on ainainen ajan puute. En ainakaan itse ole kuullut, että jollakin olisi sitä liikaa. Aika vain katoaa jonnekin mustaan aukkoon, eikä sen kulkua huomaa. Yleensä emme edes elä nykyhetkessä, vaan olemme joko kalenterin kanssa tulevaisuutta suunnittelemassa tai jotain menneisyyden tapahtumaa vatvomassa.

Voisiko aikaa kuitenkin jollain tavalla ymmärtää, jäsentää ja hyödyntää paremmin? Ja voisiko menneistä oppia jotakin? Kyllä voi, sanoo astrologi Maarit Laurento, joka on tutkinut aikaa astrologian avulla jo toistakymmentä vuotta. Lehtemme haastattelussa Laurento kertoo, miten aikaa voi hyödyntää yhtälailla oman elämän kuin yrityksenkin hyväksi. Elämässä on paljon mahdollisuuksia, jotka vain pitää löytää, ja astrologia antaa siihen Laurennon mukaan hyvät työkalut.

Aikaa sivutaan myös Työelämän psykologiaa -palstalla, jossa paneudutaan työviikon jäsentämiseen ja järkeistämiseen ajan- ja mielenhallinnan keinoin. Ajassa, ja tarkemmin sanottuna menneisyydessä, liikutaan myös Elämä järjestykseen -palstalla, jossa pohditaan niin muistojen kuin unohtamisen tärkeyttä.

Vierailija-blogissa kirjoittaa tällä kertaa Leena Vänni, joka kertoo mielenkiintoisen tositarinan tipattomasta kuukaudesta – ja sen toteuttamisen vaikeudesta. Vänni edustaa Yksityisalojen Esimiehet ja Asiantuntijat YTY ry:tä, joka on lehtemme uusi yhteistyökumppani ja hän tulee jatkossakin kirjoittamaan Vierailija-blogiin.

Kannattaa käydä lukemassa myös viime viikolla Vierailija-blogissa julkaistu Antti Kylliäisen kolumni, jossa pohditaan hyveiden tärkeyttä sääntöihin nähden.

Kuukausi on jälleen vaihtunut ja toukokuun myötä lehdessämme on uusi energiakuva. Käy katsomassa ja laita orvokit kukkimaan ruudullesi.

Lehtemme kilpailu, jossa kysyttiin mikä työssä motivoi, päättyi viime sunnuntaina. Saimme hienosti lähes kolmesataa vastausta. Tärkeimpiä motivaatiotekijöitä olivat palkka ja hyvät työkaverit, minkä lisäksi merkittäviä tekijöitä olivat haastavat tehtävät, onnistuminen työssä sekä hyvä työilmapiiri. Kirjapalkinnon voitti Tarja Pelkonen Kausalasta. Onnea Tarjalle ja kiitokset kaikille osallistujille.

Uusi kilpailumme käynnistyy saman tien. Tällä kertaa kysymme, onko sinulla ollut työurasi aikana hyvää esimiestä, ja millaisia ominaisuuksia hänessä arvostit. Vastaamalla voit voittaa kirjapalkinnon.

Seuraavat jutut ilmestyvät jälleen kahden viikon kuluttua keskiviikkona. Sitä ennen kannattaa käydä Tasapainon avaimet -palstalla, jonne on luvassa juttu kärsimättömyyden kompastuskivestä ensi keskiviikkona.

Aurinkoista työpäivää!

Marja Kasanen
Päätoimittaja

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)