HENKILÖKUVA

Mainos
TEKSTI JA KUVA MARJA KASANEN | 17.4.2013 | KOLLEGA.FI
Muutosjohtaja rakentaa tulevaisuutta

Lähes koko työuransa uusia organisaatioita rakentanut Minna Toiviainen on aikaansaava nainen. Energinen ja positiivisuutta huokuva Toiviainen on leadership-johtaja, joka nauttii siitä, että saa tehdä töitä joukkojensa kanssa.

Suomen Matkatoimistossa johtajana työskentelevä Minna Toiviainen pitää haasteista. Toiviaisen tyyliin ei kuulu mennä sieltä, missä aita on matalin.

– Joskus mietin, että elämässä voisi päästä helpommallakin, mutta tykkään asettaa tavoitteet korkealle ja saada aikaan tulosta, Toiviainen sanoo.

Minna Toiviainen sanoo, että hänellä on ollut aina ilo ja onni työskennellä mielenkiintoisissa työpaikoissa kivojen työkavereiden kanssa.

90-luvun puolivälissä kauppatieteitten maisteriksi valmistunut Toiviainen on tehnyt ahkerasti töitä opiskeluajoista lähtien. Toiviaisen urapolku ei ole ollut suoraviivainen, sillä hän on myös poikennut polulta, kun on halunnut oppia uusia asioita. Punaisena lankana Toiviaisen uralla on ollut liiketoiminnan ja palvelun johtaminen sekä niiden kehittäminen.

Ensimmäiset esimiesoppinsa Toiviainen sai Itellasta, jossa hän aloitti 90-luvun lopulla tuotepäällikkönä.

– Työskentelin Itellassa kaksitoista vuotta. Toimin talossa muun muassa hankejohtajana, projektipäällikkönä ja kehityspäällikkönä, ja olin kehittämässä asiakkuushallinnan toimintamalleja ja palvelu- ja myyntimalleja.

Kova koirakoulu

2000-luvun puolivälissä Toiviainen siirtyi Itellassa myynnin ja markkinoinnin tukipalvelujen yksikönjohtajaksi ja hänestä tuli 60 ihmisen esimies. Samalla hän sai vedettäväkseen ensimmäiset yt-neuvottelunsa.

– Vedin muutoshankkeen, jossa kehitimme uuden toimintamallin. Oli tosi mielenkiintoista miettiä koko paletti uusiksi. Sen sijaan ensimmäiset yt:t olivat kova koirakoulu.

Siihen aikaan muutosjohtamisoppia ei ollut vielä tarjolla eivätkä yt-neuvottelutkaan olleet niin yleisiä kuin nykypäivänä.

– Rakensimme itse muutosjohtamismallit. Osa näistä opeista on vieläkin käytössä Itellassa ja käytän niitä myös itsekin.

Toiviaisen vastuualue laajeni entisestään, kun hän sai johdettavakseen koko konsernin asiakaspalvelun ja myynnin tuen. Alaisien määrä nousi siinä vaiheessa 500 henkeen.

– Seuraavien viiden vuoden aikana vedin 13 muutoshanketta ja erinäiset yt-neuvottelut.

Irtisanominen ei ole Toiviaisen mielestä koskaan ollut helppoa, vaikka hän joutui siihen työssään tottumaan.

– Irtisanomistilanteissa olen aina laittanut itseni likoon ja toiminut niin reilusti, kuin siinä tilanteessa voi toimia. Haluan hoitaa tilanteen siten, että pystymme irtisanottavan kanssa katsomaan toisiamme silmiin myöhemminkin tavatessamme.

Poikkeustilanteista arkipäivää

2010 Toiviainen siirtyi työurallaan eteenpäin, kun hänet kutsuttiin johtotehtäviin Finnairille. Toiviaisen vastuualueen kuului ennen lentoa ja lennon jälkeen tehtävä asiakaspalvelu kaikissa palvelukanavissa, joita olivat lentokentät, puhelin, internet ja sosiaalinen media. Lisäksi Toiviaisen tehtäviin kuului epäsäännöllisyystilanteiden johtaminen.

– Ensimmäisestä työviikosta lähtien istuin ohjausryhmässä, jossa johdin asiakaspalvelua erilaisissa epäsäännöllisyystilanteissa. Perehtymisaikaa uusiin tehtäviin ei juuri ollut, mutta olin tottunut hyppäämään suoraan puikkoihin.

Toiviaiselta odotettiin paljon, sillä parisataa henkilöä käsittävän yksikön uudistus oli jäänyt kesken.

– Rakensin vauhdilla johtoryhmän, purin päällekkäisyyksiä ja veimme muutokset yt-neuvotteluineen loppuun.

Neuvottelujen päätyttyä Toiviainen kävi keskustelut jokaisen tiimiläisen kanssa.

– Periaatteisiini kuuluu, että jokaisella on oikeus keskustella esimiehensä kanssa muutoksen vaikutuksista omiin tehtäviin.

Seuraavassa vaiheessa Toiviainen alkoi kehittää organisaatiota ja asetti johtoryhmälleen puolen vuoden tavoitepolut.

– Puolivuotistavoitteita olivat muun muassa rakenteen ja toimintamallin kuntoon laittaminen, tavoitteiden asetanta, firman ja omien tunnuslukujen tunteminen ja luvuilla johtaminen sekä johtoryhmätyöskentelyn kehittäminen.

Henkilökunnalle Toiviainen oli piirtänyt jo toisella työviikollaan portaat, joihin hän kirjasi tärkeimmät toteutettavat puolivuotisasiat. Portaiden päässä oli tähti, ja aivan kuin tulevaa enteillen, portaat päättyivät vuoden 2012 syksyyn.

– Syksyyn mennessä olimme siinä tilanteessa, että suunta, tavoitteet ja toimenpiteet olivat selvät ja organisaatio toimi uusien vastuiden mukaisesti. Työni oli tehty ja oli aika siirtyä uuteen vaiheeseen.

Alaisaika kortilla

Helmikuussa Toiviainen aloitti johtajana Suomen Matkatoimistossa, joka kuuluu Finnair-konserniin. Toiviainen vastaa yrityksen liikematkapalveluista sekä liiketoimintaan liittyvistä partner-sopimuksista. Nopeana omaksujana Toiviainen on jo ehtinyt päästä sisään uuteen organisaatioon ja tutustua alaisiinsa, joita on vajaa sata henkilöä.

– Tavoitteeni on selkeä ja tiedän, mitä pitää tehdä. Paraikaa luomme yksikössä yhteisiä toimintamalleja. Se vie runsaasti aikaa ja energiaa, mutta uskon sen hiovan porukan yhteen.

Uuden yksikön pelisääntöihin kuuluu muun muassa se, että jokaisella esimiehellä pitää olla alaisaikaa.

– Palaveeraan henkilökohtaisesti jokaisen tiiminvetäjäni  kanssa tunnin kerrallaan kaksi kertaa kuussa. Tiiminvetäjillä puolestaan pitää olla vähintään 15 minuuttia kuukaudessa aikaa keskustella jokaisen alaisensa kanssa.

Henkilökunnalle pidetään kerran viikossa viikkovartit, tiimit kokoontuvat kerran kuussa ja johtoryhmä pari kertaa kuussa. Lisäksi koko henkilöstölle järjestetään yhteisiä infotilaisuuksia, joissa käydään läpi tuloksia ja ajankohtaisia asioita

– Olemme luoneet yhdessä kokouskalenterin, joka tuo ryhtiä ja turvallisuutta tekemiseen.

Tällä haavaa yksikössä on menossa tiiminvetäjien työtuntien inventointi, sillä Toiviainen haluaa puuttua työn kuormittavuuteen.

– Alaiseni tekevät pitkää päivää. Inventaarion avulla olemme tarkastelleet, millaisia viikkotunteja työpäivistä muodostuu, mitä töitä voisi siirtää muualle, mitä jättää tekemättä tai mitä voisi tehdä tehokkaammin.

Harrastukset luovat tasapainoa

Viime aikoina Toiviainen on alkanut kiinnittää entistä enemmän huomiota perheen, työn ja vapaa-ajan väliseen tasapainoon.

Vuodenvaihteessa Toiviainen aloitti ratsastamisen saatuaan joululahjaksi ratsastuskurssin.

– Olen opetellut ratsastamaan, vaikka pelkään hevosia. Olen ylpeä siitä, että olen voittanut itseni, ja osaan jo omin päin hallita hevosta ja ratsastaa kentällä.

Keväällä Toiviainen löysi uudeksi liikuntalajiksi hiihdon, vaikka ei ole aiemmin ollut lajista kovin kiinnostunut.

– Keväthangilla saatoin hiihtää Tuusulanjärven jäällä parikin tuntia ihan väsyksiin asti ja nautin siitä kovasti.

Lumien sulaessa Toiviaista innostui aloittamaan myös juoksukoulun ja kunto on noussut kohisten.

– Olen tavattoman tyytyväinen, kun jaksan juosta jo muutaman kilometrin, kun ennen pelkkä junalle juokseminen sai minut hengästyksiin.

Harrastusten myötä Toiviainen on alkanut tarkkailla kriittisesti työpäiviensä pituutta, sillä aiemmin hän painoi pitkää päivää lähes poikkeuksetta.

– Nykyään sallin itselleni ainoastaan yhden pitkän päivän viikossa ja muina päivinä lähden normaalityöajan puitteissa.

Toiviainen on pannut ilolla merkille, että oma aika ja harrastukset ovat tuoneet lisää virtaa.

– Saan asioita aikaiseksi tehokkaammin työpäivän aikana kuin ennen. Olen löytänyt oikean balanssin.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)